Tekijä: Teresa Rautapää
Kuntavaalit käydään sittenkin kesäkuussa – mitä sitten?
”Vaalien siirtäminen on raskas epäonnistuminen oikeusministeriöltä ja hallitukselta”, todetaan kokoomuksen tiedotteessa. On ehdottoman tärkeää, ettei kenenkään terveyttä vaaranneta. Olen silti …
Kalevalaista kilpalaulantaa
Hyvää Kalevalan päivää! Osuvasti viimeisen vuorokauden kuohunta muistuttaa monin tavoin kalevalaista kilpalaulantaa. Nuori Joukahainen kaiken aikansa Väinämöistä kaehti, ja vanha …
Ympäristöarvot vs. peruspalvelut
Lähes jokaisessa vaalikoneessa kysytään kuntavaaliehdokkaan mielipidettä siitä, pitääkö ympäristö- ja ilmastotekoja toteuttaa huolimatta niistä koituvista lisäkustannuksista. Ympäristökysymykset ovat usein puoluepoliittisesti …
Kulttuuri on Lahden valtti
Kulttuuriala on toivottamassa tilanteessa pandemiatilanteesta johtuen. Kunhan tästä pandemiatilanteesta selvitään, lahtelaiset kulttuurialan toimijat ja kaupunkimme monimuotoinen kulttuuritarjonta pääsevät taas kukoistamaan. …
Elävä ja turvallinen keskusta
Päättäjien on luotava edellytyksiä sille, että Lahden keskusta-alue kehittyy määrätietoisesti mutta kaikin tavoin kestävästi. Kaupungin sydämen on oltava sykkivä, viihtyisä …
Kriittistä ajattelua sydämen sivistystä
Opetan ammatikseni äidinkieltä ja kirjallisuutta. Tuon jalon kahden oppiaineen yhdistelmän ydintä ovat kriittisen ajattelun, lukemisen ja kirjoittamisen taidot. Vaalit lähestyvät, …
Opettajien perustyö takaa laadukkaan opetuksen
Opettajien perustyön kolmiyhteyden muodostavat suunnittelu, opetus ja arviointi. Kun opettaja saa tehdä työnsä hyvin, opetus on laadukasta. Laadukkaan opetuksen mahdollistavat …