Yleisön edessä

Muistatko sellaisen kerran yleisön edessä, kun sinua on jännittänyt? Minä muistan – useammankin. Itse asiassa jännitän lähes poikkeuksetta aina yleisön edessä. Ääni värisee, kädet tärisevät, kurkkua kuivaa.

Mitä enemmän tietylle yleisölle esiintyy ja samankaltaiset tilanteet toistuvat, jännittäminen helpottuu. Toisaalta lähes poikkeuksetta yleisö haluaa esiintyjän onnistuvan ja olemuksellaan kannustaen tukee tilannetta.

Mutta joka kerta, kun julkaisen jotain sosiaaliseen mediaan, jännitän sitä aina yhtä paljon. Somejännittäminen ei koskaan helpotu!

Nimittäin somessa tietty yleisö ei useinkaan halua toisten onnistuvan. Somessa poliittiset vastustajat ja eri mieltä olevat etsivät julkaisuista yksityiskohtia, joihin tarttua sekä merkityksiä, jotka voivat halutessaan ymmärtää väärin.

En aio olla jotain mieltä vain sen takia, että miellyttäisin potentiaalisia äänestäjiäni.

Se uuvuttaa ja harmittaa, vaikka sen tietää olevan pelin henki. Toivoisin silti pelin olevan reilumpaa, jotta tietynlaisten somehyökkäysten myötä ei lamaantuisi. Monet poliitikot ovat ymmärrettävästi juuri tämän takia somessa hiljaa tai julistavat yksipuolisesti omaa sanomaansa käymättä keskustelua.

Minä kuitenkin aion toimia kuten tähänkin asti: kirjoitan tekemisistäni, ajatuksistani ja ennen kaikkea perusteluistani avoimesti, jotta voin käydä vilpitöntä ja mahdollisimman reaaliaikaista keskustelua – myös toivottavasti samalla avartaa ajatteluani ja ehkä oppia jotain uutta.

En aio olla jotain mieltä vain sen takia, että miellyttäisin potentiaalisia äänestäjiäni.

En taivu painostuksen tai syyttelyn alla, mutta toki voin muuttaa mieltäni, jos ajatteluketjuni osoitetaan rakentavan keskustelun lomassa vääräksi tai tuodaan keskusteluun uusia näkökulmia.

Yritän olla selkeästi jotain mieltä. Ja jos en pysty yksiselitteistä mielipidettä muodostamaan, kerron senkin avoimesti.

Haluan vaikuttaa. Haluan, että minuun vaikutetaan. Mutta haluan sen vaikuttamisen perustuvan ratkaisukeskeisyyteen, en yhteen tai yksipuoliseen totuuteen.