Unelmoin innostavasta koulutusjärjestelmästä
Unelmieni koulussa opettajat saavat opettaa ja oppilaat saavat oppia – ei mitään sen ihmeellisempää.
Viimeisimmät opetussisältöjä, monialaista työtä ja byrokratiaa lisänneet koulutusjärjestelmäuudistukset sekä perus- että toisella asteella ovat vieneet aikaa perustyöltä ja perustaitojen hallinnalta.
Yksi keskisimmistä ja tärkeimmistä uudistuksista on ollut opetuksen tuen järjestelmä ja inkluusio – siis erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden integroiminen yleisopetuksen ryhmiin – jotka tuotiin suomalaiskouluihin useimmiten ilman lisäresursseja.
Samaan aikaan digitalisaatio ujuttautui vaivihkaa osaksi sekä suomalaiskoulua että koko yhteiskuntaa – ja lukuharrastus hiipui.
Suomen koulutusjärjestelmässä lukemiselle ja lukutaidolle ei ole annettu riittävästi arvoa. Sen sijaan jatkuva muutosvimma on johtanut uudistuksesta toiseen, ennen kuin edellisten toimien vaikutuksia on ehditty arvioida.
Peruuttamalla ei pääse eteenpäin. Suomalaista peruskoulua koskevassa keskustelussa on silti kysyttävä: Olisiko kuitenkin syytä jarruttaa, jotta ehtisi peruutuspeilistä katsoa, mikä entisessä oli paremmin? Voisiko vanhaa osittain edelleen vaalia nykykoulussa?
Lisäresurssit toisivat varmasti kaivattua helpotusta, mutten usko rahan ratkaisevan ongelmaa. On ajateltava, mitä voidaan tehdä toisin. Mitä aiemmin on tehty oikein? Miten se oikein tehty päivitettäisiin nykyaikaan? Ennallistetaan – ei uudisteta!
Lue lisää nettisivuiltani ja seuraa minua Facebookissa ja Instagramissa.