Peruskoulujen oppilaat voisi jakaa joustaviin tasoryhmiin
Olipa kerran Suomi, joka paistatteli 15-vuotiaiden tulevaisuuden taitoja mittaavien Pisa-tutkimustulosten kärjessä. Noina aikoina peruskoulussa ikäluokka toisensa jälkeen sai oppinsa opettajajohtoisesti luokkahuoneympäristössä, jossa digitalisaatiolla ei ollut juuri sijaa. Opetuksen tuen muodot kohdennettiin tasaisemmin, ja ne, jotka erityistä tukea oppiakseen tarvitsivat, saivat sen pienryhmissä.
Tämän jokseenkin kärjistävän – kuitenkin aivan totta olevan – kuvauksen jälkeen surullisen kuuluisa inkluusio, siis erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden integroiminen yleisopetuksen ryhmiin, tuotiin suomalaiskouluihin useimmiten ilman lisäresursseja. Digitalisaatio ujuttautui vaivihkaa osaksi sekä suomalaiskoulua että koko yhteiskuntaa – ja samaan aikaan lukuharrastus hiipui.
Syitä on toki muitakin, mutta kun nämä yhdistettiin opetussisältöjä, monialaista työtä ja byrokratiaa lisänneisiin koulutusjärjestelmäuudistuksiin, sekametelisoppa oli valmis.
Peruuttamalla ei pääse eteenpäin. Suomalaista peruskoulua koskevassa keskustelussa on silti kysyttävä: Olisiko kuitenkin syytä jarruttaa, jotta ehtisi peruutuspeilistä katsoa, mikä entisessä oli paremmin? Voisiko vanhaa osittain edelleen vaalia nykykoulussa?
Myös entinen opetusministeri Riitta Uosukainen toteaa 80-vuotishaastattelussaan (HS 17.6.), ettei Suomen koulutusjärjestelmässä lukemiselle ja lukutaidolle ole annettu riittävästi arvoa. Sen sijaan jatkuva muutosvimma on hänenkin näkemyksensä mukaan johtanut uudistuksesta toiseen, ennen kuin edellisten toimien vaikutuksia on ehditty arvioida.
Peruuttamalla ei pääse eteenpäin. Suomalaista peruskoulua koskevassa keskustelussa on silti kysyttävä: Olisiko kuitenkin syytä jarruttaa, jotta ehtisi peruutuspeilistä katsoa, mikä entisessä oli paremmin? Voisiko vanhaa osittain edelleen vaalia nykykoulussa?
Lisäresurssit toisivat varmasti kaivattua helpotusta, mutten usko rahan ratkaisevan ongelmaa. On ajateltava, mitä voidaan tehdä toisin. Mitä aiemmin on tehty oikein? Miten se oikein tehty päivitettäisiin nykyaikaan?
Resurssien riittämättömyys konkretisoituu ennen kaikkea inkluusiosta johtuen. Olen periaatteessa inkluusion kannattaja, mutta tuki jakautuu tällä hetkellä epätasaisesti ja jopa epäoikeudenmukaisesti. Monessakaan koulussa ole ollut riittävästi henkilöstöä toteuttamaan inkluusiota. Resurssien riittämättömyydestä kärsivät niin opetushenkilöstö, tukea tarvitsevat oppilaat kuin ne oppilaat, jotka eivät erityistä tukea tarvitse.
Yksiselitteisen tavoitteen tulee olla tämä: Suomen tulee lähitulevaisuudessa olla jälleen Pisa-menestyksen huipulla. Lukutaidon sekä matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen on edellytys, jotta verrattain pieni kansamme menestyy tulevaisuudessakin.
Peruskouluun on palautettava selkeät ja perustaitojen oppimista vaalivat opetussuunnitelmasisällöt ja -tavoitteet. Tähän päästäksemme on voitava puhua esimerkiksi tasoryhmistä ilman, että ajatellaan sen leimaavan ketään huonommuuden tai paremmuuden perusteella. Joustavat tasoryhmät, jotka lukuvuoden aikana tarvittaessa vaihtuisivat ja muovautuisivat, voisivat olla osa tulevaisuuden koulua.
Millainen olisikaan koulu, jossa matemaattisesti poikkeuksellisen lahjakkaat saisivat aidosti tasoaan vastaavaa opetusta? Tai sellainen koulu, jossa kielitaidoltaan eritasoiset oppijat – jopa keskenään eri äidinkieltä puhuvat – kehittyisivät juuri sillä kielen alueella, jossa on eniten omaksuttavaa? Entä jos esimerkiksi peruskoulunsa päättövaiheessa olevat voisivat valikoida oppisisältöjä sillä perusteella, millaisia taitoja toisella asteella edellytetään?
Väitän oppijan motivaation olevan helpommin kohdillaan silloin, kun opetettava sisältö vastaa taitotasoa.
Kun tulevaisuudessa uudistamme suomalaista koululaitosta, haluan, että uudistuksen tavoitteena on sisältöjen karsiminen, aivan jokaisen oppijan yksilöllisten tarpeiden huomioiminen sekä opetushenkilöstön osaamiseen ja jaksamiseen panostaminen.
Kun opettajat saisivat opettaa motivoituneita, oppimisestaan kiinnostuneita oppilaita, oltaisiin piankin tilanteessa, joka ei Pisa-tulosten kulta-ajoista juuri poikkeaisi.
Kirjoitus on julkaistu myös Etelä Suomen Sanomissa 23.6.2022