Tekijä: Teresa Rautapää
Unelmoin kestävästä kansantaloudesta
Kansantalouden haasteet ovat moninaisia, ja yksittäistä lääkettä ongelmiin ei ole. Yhtäältä ikääntyminen ja samalla vaatimukset palveluiden parantamisesta ovat pidemmän päälle …
Yleisön edessä
Muistatko sellaisen kerran yleisön edessä, kun sinua on jännittänyt? Minä muistan – useammankin. Itse asiassa jännitän lähes poikkeuksetta aina yleisön …
Puheeni valtuuston kokouksessa 28.11.
Tämän päivän talousarviokokousta edeltävissä poliittisissa neuvotteluissa nähtiin epätodelliselta tuntuva lopputulos: yksimielisyys, yhteinen tahtotila. Neuvottelijat tekivät hyvää työtä yksimielisyyteen päästessään vaikeassa …
Ylioppilastutkinnon iso rooli pitää säilyttää – lukio ja ylioppilaskoe valmistavat elämää varten
Kouluja ja oppimista koskevissa aiheissa yksittäisillä nostoilla saatellaan yleinen keskustelu yksinkertaistavalle tasolle. Kun puhutaan lukiokoulutuksen kehittämisestä, pitäisi ymmärtää puhua muusta …
Varhaiskasvatuksen ryhmäkoon tulee perustua todellisuuteen
Opetusministeri Li Andersson (vas.) korostaa Etelä-Suomen Sanomissa 25.8., ettei varhaiskasvattajia riittäisi alalle liian vähäisten koulutusmäärien takia. Minä puolestani väitän, ettei …
Peruskoulujen oppilaat voisi jakaa joustaviin tasoryhmiin
Olipa kerran Suomi, joka paistatteli 15-vuotiaiden tulevaisuuden taitoja mittaavien Pisa-tutkimustulosten kärjessä. Noina aikoina peruskoulussa ikäluokka toisensa jälkeen sai oppinsa opettajajohtoisesti …
Luku- ja kirjoitustaidot ovat keskeinen osa turvallisuuspolitiikkaa
Propagandan ja disinformaation käsitteet ovat perussanastoa vaikuttamaan pyrkivien tekstien tulkinnan äärellä. Nämä käsitteet on viime viikkoina useaan otteeseen liitetty myös …
Aluevaltuuston on unohdettava kuntarajat
Pian käydään historian ensimmäiset aluevaalit. Valittava hyvinvointialueen valtuusto päättää lukuisista sosiaali- ja terveyspalveluista elintärkeää pelastustoimea unohtamatta. Monen mielessä on toive: …
Opiskeluhuollon on pysyttävä kiinteänä osana lasten ja nuorten arkea
Nykyiset opetussuunnitelmat edellyttävät koulujen ja oppilaitosten henkilöstöltä monia oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvointiin liittyviä toimia. Näitä toimia ei ole mahdollista toteuttaa …
Painetun oppimateriaalin käyttäminen Lahden lukioiden opetuksessa
Oppivelvollisuuden laajentuminen ja toisen asteen maksuttomuus ovat tuoneet merkittäviä uusia velvoitteita opetuksen järjestäjille. 1.8.2021 otettiin myös käyttöön uusi lukion opetussuunnitelma, …