Orpon hallitus panostaa perusopetukseen
Elisa Lientola (ESS 31.1.) kritisoi Orpon hallituksen koulutusrahoitustoimia ja kunnille asetettavia säästöpaineita. Hänen kirjoituksessaan huoli perheiden arjen sujuvuudesta ja lasten hyvinvoinnista on ymmärrettävä ja jaettu. Ei kukaan toivo palveluiden alasajoa.
On kuitenkin syytä huomata, että nykyinen hallitus on osoittanut perusopetukseen lisärahoitusta yhteensä 100 miljoonaa euroa. Se on nykyisissä talous- ja väestörakenteen muutoksissa merkittävä summa – etenkin, kun kouluikäiset ikäluokat pienenevät.
Vasemmalla on helppoa vaatia jatkuvasti lisää rahaa, ja Lientolan kirjoituksessa jää epäselväksi, mistä vaadittu lisärahoitus konkreettisesti otetaan ja miten rahat käytännössä kohdennetaan.
Julkiseen talouteen kohdistuu monenlaisia velvoitteita ja toiveita, eikä mikään sektori voi saada lisäresursseja ilman, että vastaavasti joko säästetään muualta tai korotetaan verotusta. Lientola esittää useita tavoitteita, kuten oppimisen tuen uudistuksen vahvistaminen ja iltapäivätoiminnan turvaaminen, mutta ei tarkenna, miten nämä rahoitettaisiin tilanteessa, jossa valtionosuusleikkaukset painavat kuntien taloutta.
Jokainen kunta – niin myös Lahti – pyrkii tasapainottamaan taloutensa niin, ettei yksi palvelu joudu leikkuriin toisen kustannuksella. Kun vaaditaan lisää rahaa perusopetukseen, se on aina pois jostain muusta. Suuremmat ryhmäkoot ja kasvava tuen tarve ovat huolia, joihin on tärkeää etsiä toimivia ratkaisuja – mutta samalla täytyy kantaa vastuu siitä, että keinot ovat realistisia.
Koulutuksen merkitystä lasten ja nuorten tulevaisuudelle ei kukaan kiistä. Valtion 100 miljoonan lisäpanostus ei kuitenkaan ole mikään nappikauppa, vaan tuntuva summa, joka voi merkitä todellista parannusta kouluarkeen. Samaan aikaan nykyhallituksen johdolla toteutetaan oppimisen tuen uudistus.
Sen sijaan, että keskitytään haukkumaan hallituksen toimet riittämättömiksi, olisi arvokasta kuulla konkreettisia, kustannuslaskelmiin pohjautuvia vaihtoehtoja siitä, miten ja mistä lisärahoitus käytännössä irrotetaan – ja millaisin uudistuksin koulutussektoria kehitetään kestävällä tavalla. Kauniit ajatukset ilman selkeitä rahoitusmalleja jäävät valitettavasti toiveiden tasolle.
Toisen kirjoituksen aihe olisi edellisen vaalikauden toimet, jotka nykytilanteeseen heijastelevat. Resurssit, joilla toisen asteen maksuttomuusuudistus toteutettiin vasemmistolaisen opetusministerin johdolla, vaikuttavat nyt siihen, miten perusopetus voidaan käytännössä järjestää. Toteankin vain: jos on populismille allerginen, ei siihen kannata itsekään syyllistyä.