Yhteiskunta ei kestä, jos julkiset palvelut unohtavat enemmistön tarpeet
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rakentuu unelmalle, jossa kaikilla kansalaisilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet koulutukseen, terveydenhuoltoon ja muihin peruspalveluihin. Tämä on kaunis ja kannatettava tavoite – mutta vaalikeväänä meidän on uskallettava kysyä, toimiiko järjestelmä enää niin kuin sen pitäisi.
Poliittisessa keskustelussa korostetaan usein tasa-arvoa ja yhteisvastuullisuutta. Hyvinvointiyhteiskuntaa puolustetaan perustellusti näiden arvojen nimissä. Silti keskustelussa unohdetaan liian usein tärkeä totuus: ihmiset ovat erilaisia. Tämä erilaisuus tarkoittaa, että täysin yhdenvertaisten ratkaisujen tarjoaminen kaikille johtaa väistämättä epäkohtiin – jopa hyvinvointiyhteiskunnan rapautumiseen.
Ongelma näkyy erityisen selvästi koulutusjärjestelmässä. Merkittävä osa resursseista kohdistuu oppimisvaikeuksista kärsivien tukemiseen, mikä on sinänsä tärkeää. Mutta samalla unohtuu tavoite kehittää kaikkien oppijoiden täyttä potentiaalia. Tällä hetkellä valtaväestön tarpeet jäävät monin paikoin huomiotta, ja lopputuloksena on järjestelmä, joka ei palvelekaan kaikkia käyttäjiään.
Maksuttoman toisen asteen koulutuksen uudistus on tästä hyvä esimerkki. Tavoitteena oli edistää yhdenvertaisuutta, mutta miksi yhä useammat opiskelijat hakeutuvat yksityisille kertauskursseille? Julkinen järjestelmä ei pysty tarjoamaan riittäviä mahdollisuuksia heidän kehittymiseensä. Mainosmarkkinointi laudatur- ja eximialupauksin vakuuttaa omista kyvyistään epävarman opiskelijan paremmin kuin akateemisesti ja julkisin varoin koulutettu opettaja – joka varmasti on tehnyt työnsä osaavasti.
Ongelmia on muuallakin julkisessa palvelutuotannossa. Universaaliuden periaate – kaikille yhdenvertaiset palvelut – johtaa usein siihen, että järjestelmä keskittyy pääasiassa heikoimmin pärjäävien tukemiseen. Tämä tekee palveluista keskinkertaisia tai jopa riittämättömiä suhteessa enemmistön tarpeisiin. Resurssit hajautetaan epätarkoituksenmukaisesti ja palveluiden laatu kärsii. Lisäksi veronmaksajien tyytymättömyys kasvaa.
Tyytymättömyys on riski koko järjestelmän olemassaololle. Jos keskiluokka menettää uskonsa siihen, että julkiset palvelut palvelevat myös heidän tarpeitaan, he eivät enää halua rahoittaa järjestelmää. Korkean verotuksen oikeutus rapautuu, kun yhä harvemmat kokevat saavansa rahoilleen vastinetta.
Vaalikeväänä on varmistettava, että julkiset palvelut säilyttävät laajan arvostuksen ja toimintakykynsä. Hyvinvointiyhteiskunta voi kukoistaa, mutta se vaatii rohkeutta muuttaa ajattelua ja tunnustaa, että enemmistön tarpeiden sivuuttaminen on tie kohti epäonnistumista.
Teksti on julkaistu esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomissa 24.3.2025.