Jos emme itse vaali suomen kieltä, kuka sen tekee?
Suomi kansainvälistyy. Se näkyy työpaikoilla, korkeakouluissa, palveluissa ja kaupunkien katukuvassa. Muutos on monella tavalla tervetullut. Tarvitsemme Suomeen osaajia, opiskelijoita, yrittäjiä ja uusia tekijöitä eri puolilta maailmaa.
On myös hyvä, että tänne muuttavan ihmisen ei tarvitse osata suomea pärjätäkseen ensimmäisenä päivänään. Mutta on merkittävä ero siinä, pääseekö Suomessa alkuun englannilla vai rakennammeko yhteiskuntaa, jossa suomen kielen osaaminen muuttuu vähitellen tarpeettomaksi.
Jo nyt pääkaupungissamme pärjää lähes kaikissa arjen tilanteissa englannilla. Mitä kannustimia suomen kielen oppimiseen lopulta jää? Ja vielä tärkeämpi kysymys kuuluu: jos suomalaiset itse eivät käytä, arvosta ja vaali omaa kieltään, kuka sen tekee?
Amerikkalaistoimittaja Dawn Kikel kuvaa Helsingin Sanomissa (HS 1.9.2026) kokemustaan suomen opiskelusta Helsingissä. Hän kertoo, kuinka halusi oppia suomea, mutta törmäsi yllättävään ongelmaan: suomalaiset vaihtoivat hänen kanssaan jatkuvasti englantiin. Tarkoitus oli ystävällinen, mutta lopputulos se, että suomen harjoitteleminen vaikeutui.
Tämä kertoo paljon meidän suhteestamme omaan kieleemme. Olemme ylpeitä siitä, että osaamme englantia. Haluamme olla kansainvälisiä ja avuliaita. Mutta samalla saatamme itse viestiä, ettei suomen kieltä Suomessa oikeastaan tarvitse. Se on mielestäni vaarallinen viesti.
Kieltä ei säilytetä juhlapuheilla eikä virallisilla päätöksillä. Kieli säilyy elävänä, kun sitä käytetään kaupan kassalla, työpaikalla, kahvilassa, harrastuksissa ja tavallisissa kohtaamisissa. Suomen kieltä ei myöskään opita, jos sitä ei pääse käyttämään.
Helsingin kaupungin erikoistutkija Pasi Saukkonen muistuttaa samaisessa Helsingin Sanomien artikkelissa, että suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon sellaista, mikä jää paikallista kieltä taitamattoman ulottumattomiin. Ilman suomea tai ruotsia voi pärjätä hyvin, mutta silti jäädä yhteiskunnallisten keskustelujen ulkopuolelle.
Siinä on keskustelun ydin: pärjääminen ei ole sama asia kuin kuuluminen.
Suomen kielen osaaminen ei ole vain työmarkkinakysymys eikä pelkkä kotoutumiskoulutuksen tavoite. Kieli on väylä yhteiskuntaan. Sen avulla pystyy ymmärtämään ympärillä käytävää keskustelua, seuraamaan politiikkaa ja mediaa, osallistumaan yhteisiin askareisiin ja rakentamaan aidompia ihmissuhteita.
Tarvitsemme kansainvälisen Suomen, joka uskaltaa arvostaa omaa kieltään. On täysin mahdollista tarjota palvelua englanniksi ja samalla kannustaa ihmisiä oppimaan suomea. Mutta vastuu suomen kielestä ei voi olla vain niiden harteilla, jotka vasta opettelevat sitä. Suurin vastuu on meillä, jotka osaamme sitä jo.
Kirjoitus on julkaistu esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja Itä-Häme-lehdessä 8.9.2026.