Puheenvuoroni hyvinvointisuunnitelmasta 8.6.2026
Hyvinvointi on kaupungille vähän kuin mitä peruskunto on ihmiselle. Jos peruskunto on heikko, pienikin rasitus voi tuntua raskaalta. Jos taas peruskunto on vahva, jaksaa enemmän, palautuu paremmin ja kestää vaikeampiakin aikoja.
Samalla tavalla toimii kaupunki. Kun lasten, nuorten, työikäisten ja ikäihmisten hyvinvointi on vahvalla pohjalla, kaupunki kestää paremmin muutoksia, ehkäisee ongelmia ajoissa ja rakentaa elinvoimaa pitkäjänteisesti. Ja kuten tiedämme, hyvinvointi näkyy myös kaupungin taloudessa.
Lahden hyvinvointisuunnitelmassa on paljon hyvää. Siinä tunnistetaan Lahden vahvuuksia, joita ovat esimerkiksi matalan kynnyksen liikunta- ja kulttuuritarjonta, nuorisotyö, järjestöt, tapahtumat ja lähellä oleva luonto. Mutta suunnitelma osoittaa myös kohdat, joissa Lahden arki – se peruskunto – kaipaa vahvistamista.
Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla kyse on siitä, miten vahvasti he kiinnittyvät omaan elämäänsä: kouluun, harrastuksiin, ystäviin, yhteisöön ja tulevaisuuteen. Siksi on oikein, että suunnitelmassa korostetaan koulutukseen ja työhön kiinnittymistä sekä poissaoloihin puuttumista. Jokainen nuori ansaitsee tulla nähdyksi ajoissa. Siinä hetkessä olennaista ei ole se, mikä toimiala vastaa mistäkin palvelusta, vaan se, että joku huomaa, pysähtyy ja auttaa. Näin se kyllä on ihan jokaisen ihmisen kohdalla.
Mutta varsinkin suunnitelmassa esitellyt nuorten hyvinvointiluvut pysäyttävät, etenkin kun tarkastelen niitä opettajan ammatistani käsin. Suunnitelman mukaan 17–24-vuotiaista koulutuksen ja työn ulkopuolella on Lahdessa 10,8 prosenttia, kun koko maan luku on 8,1 prosenttia. Yläkoululaisista vain 48 prosenttia kokee, että koulussa on mahdollisuus keskustella aikuisen kanssa mieltä painavista asioista. Ja 8.–9.-luokkalaisista vain 65 prosenttia kertoo olevansa tyytyväinen elämäänsä tällä hetkellä.
Nämä luvut kertovat siitä, tuleeko lapsi nähdyksi, kuuluuko nuoren ääni ja onko aikuisilla aikaa pysähtyä ajoissa.
Samaa arjen hyvinvoinnin kokonaisuutta kuvaa myös koululounaan väliin jättäminen. Kun 8.–9.-luokkalaisista 54 prosenttia ei syö koululounasta päivittäin, se vaikuttaa oppimiseen, terveyteen ja arjen rytmiin. Tähän epäkohtaan Lahdessa on onneksi jo määrätietoisesti tartuttu.
Myös turvallisuuden kokemukset kuuluvat tähän samaan kokonaisuuteen. Koulukiusaaminen, väkivallan kokemukset ja yksinäisyys eivät saa jäädä mittareiksi, jotka vain todetaan. Niiden pitää johtaa toimintaan.
Hyvinvointisuunnitelman arvo mitataan siinä, miten se näkyy arjen johtamisessa. Ei riitä, että tavoitteet on kirjattu hyvin. Niitä pitää seurata, niihin pitää tarttua ja niiden pitää ohjata päätöksiä myös silloin, kun valinnat ovat vaikeita.
Hyvinvointityö ei ole kaupungille ylimääräinen lisä, vaan ennaltaehkäisevää vastuunkantoa. Se on sivistystä, turvallisuutta ja taloudenhoitoa samaan aikaan.