Osaava ja aktiivinen ikääntyminen on mahdollistettava jokaiselle
Olen viime aikoina pohtinut ikääntymistä sekä päättäjän että tyttären roolista käsin. Suomen ikärakenne haastaa päätöksentekoa jo nyt – ja tekee sen nykyistä väkevämmin tulevina vuosina. Keskustelu ikääntymisestä keskittyy liian usein vain hoivaan, kustannuksiin ja palveluiden riittävyyteen, vaikka meidän pitäisi nähdä myös mahdollisuuksia: osaavilla, aktiivisilla ja elämää kokeneilla on edelleen paljon annettavaa yhteiskunnalle.
Hiljattain koimme perhepiirissä hetken epätoivoa ja lopulta myös huvittuneisuutta, kun isäni sometili kaapattiin. Hän joutui tahtomattaan esiintymään oman äitinsä kummilapsen nimissä ja samalla pakolliselle somepaastolle, kun joku huijari onnistui kaappaamaan tilin hetkessä. Tapaus oli lopulta melko harmiton, mutta se muistutti siitä, miten nopeasti maailma muuttuu. Toisaalta se muistutti siitä, miten tärkeää on, että myös ikääntyvät pysyvät mukana digitaalisessa arjessa.
Omat vanhempani ovat virkeitä, aktiivisia, osaavia ja moneen pystyviä, vaikka ovat jo komeasti seitsemänkympin tuolla puolen. He ovat tukeneet omaa perhettäni ja erityisesti lapsiani lukemattomin tavoin. Olenkin ajatellut, että haluan omalta osaltani auttaa heitä kulkemaan arvokkaan ikääntymisen polkua mahdollisimman hyvin.
Tiedän kuitenkin, ettei tällainen päätös ole kaikille mahdollinen. Perhetilanteet, työelämä ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Siksi ajattelen, että jokaisella ikääntyvällä Suomessa on oltava mahdollisuus arvokkaaseen, aktiiviseen ja merkitykselliseen vanhuuteen riippumatta siitä, millainen oma tukiverkko on.
Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa jättää kokonaisia ikäryhmiä arjen ja yhteiskunnan ulkopuolelle. Eläkkeelle siirtyminen ei saa tarkoittaa syrjään siirtymistä. Päinvastoin: parhaimmillaan eläkkeelle “laskeudutaan”, ei pudota. Elämä ei lopu eläkkeeseen, vaan monella alkaa aivan uudenlainen vaihe, jossa aikaa, osaamista ja halua osallistua on enemmän kuin vuosikymmeniin.
Ikääntyvissä ihmisissä on valtava määrä käyttämätöntä potentiaalia. Työelämästä poistuu joka vuosi ihmisiä, joilla on ammattitaitoa, elämänkokemusta, hiljaista tietoa ja kykyä kohdata erilaisia ihmisiä. Tätä voimavaraa pitäisi hyödyntää nykyistä rohkeammin ja joustavammin.
Erityisen paljon mahdollisuuksia näen sukupolvien kohtaamisessa. Esimerkiksi kouluissa ja nuorten arjessa ikääntyvien läsnäolo on korvaamaton voimavara. Kun elämänkokemus kohtaa teineyden, syntyy uudenlaista ymmärrystä ja tuoreita näkökulmia molemmille sukupolville. Jokainen nuori hyötyy turvallisista aikuisista ympärillään, ja samalla moni ikääntyvä kokee merkityksellisyyttä saadessaan olla mukana yhteisössä.
Kyse ei ole vain taloudesta tai palvelurakenteista. Kyse on arvovalinnasta: näemmekö ikääntyvät ensisijaisesti kulueränä vai yhteiskunnan voimavarana? Minä uskon jälkimmäiseen. Tulevaisuudessa pitää rakentaa Suomea, jossa aktiivinen ja osaava ikääntyminen on mahdollista jokaiselle.
Teksti on julkaistu myös esimerkiksi Itä-Häme-lehdessä 22.5.2026.