Puheeni Kasakkamäen koulun 40-vuotisjuhlassa 4.12.2025
Arvoisat Kasakkamäen koulun oppilaat, opettajat, muu henkiökunta, hyvä juhlaväki!
Sydämellinen onnentoivotus 40-vuotias Kasakkamäen koulu!
Lahden sivistyslautakunnan varapuheenjohtajana minulla on kunnia tuoda Lahden kaupungin tervehdys tähän arvokkaaseen, ainutlaatuiseen ja kaikin tavoin ansaittuun juhlaanne.
Aivan aluksi kuitenkin pyydän sinua laittamaan silmät kiinni. Palataan ajassa taaksepäin.
On elokuu, vuosi 1985. Männistönrinteen juurella, eli ei kovinkaan kaukana täältä, pieni ekaluokkalainen, kutsutaan häntä vaikka Elisaksi, herää jännittyneenä, ehkä hieman uteliaana, ainakin vähän ennakkoluuloisena ja ennen kaikkea onnellisena.
Elisa pukee jo edellisenä iltana valitut vaatteet päälleen, tekee aamutoimet, ja lähtee isoveljensä kanssa iso reppu selässään kävellen kohti kouluaan, Kasakkamäen koulua. Myös koululle tämä aamu on erityinen. Onhan tänään myös Kasakkamäen koulun ensimmäinen koulupäivä!
Koulun punainen kiviseinä kohoaa turvallisena kohti taivasta, valkoiset räystäät hohtavat uutuuttaan, lämmin loppukesän tuuli huokailee vielä kesäloman muistoja.
Kasakkamäen koulun piha täyttyy lapsista, innostuneista äänistä, värikkäistä vaatteista, kaikenlaisesta uudesta. Tähän uuteen astelee myös Elisa. Ja tästä uudesta alkaa myös Kasakkamäen koulun tarina.
Jos sinulla vielä on silmät kiinni, voit nyt avata ne.
Kun Kasakkamäen koulu aloitti ensimmäisen lukuvuotensa syksyllä 1985, moni asia oli samanlaista kuin on tänään – 40 vuotta myöhemmin. Innostuneet oppilaat täyttivät koulun pihan ja käytävät. Ammattitaitoiset opettajat luotsasivat oppilaita luokka-asteelta toiselle, kohti yläastetta ja maailmaa. Yhteisölliset tapahtumat ja tilaisuudet täyttivät juhlasalin – aivan kuten tänään tämän ainutlaatuisen juhlan ansiosta.
Hyvät juhlavieraat,
Kasakkamäen koulussa on osattu juhlia. Sen alkuaikoina joulu- ja kevätjuhlia vietettiin aina suuresti. Koko liikuntasali täyttyi väestä – ja osa saattoi seisoakin. Juhliin panostettiin ja niihin valmistauduttiin pitkään. Koulussa oli näytelmäkerho ja ainakin 67-päinen kuoro, ja ne valmistivat ainutlaatuisia ohjelmanumeroita koulun juhliin.
Mutta ei elämä koulussa pelkkää juhlaa ollut silloinkaan. Kouluarki oli onnistunutta, työlästäkin. Jälki-istunto oli tavallinen kasvatuskeino, ja reppupostia lähetettiin koteihin asioista, joista nykyisin kirjoitettaisiin Wilmaan. Tavallinen viesti saattoi esimerkiksi liittyä siihen, jos oppilas meni ennen tunnin alkua opettajaa piiloon verhon taakse. Kaikenlainen muukin viestintä kotiin hoidettiin reissuvihkon välityksellä.
Jos rehtori tuli luokkaan kesken oppitunnin, kaikki nousivat seisomaan oman pulpetin viereen. Opettajaa tervehdittiin seisten ainakin päivän ensimmäisellä tunnilla.
Koulussa työskentelivät oma vahtimestari, terveydenhoitaja ja kolme ruokalan työntekijää. Kouluruokailussa eivät lapset saaneet vaikuttaa omiin annoskokoihinsa, vaan ne jaettiin työntekijöiden toimesta – ja lautanen piti syödä tyhjäksi. Ihan oikeasti piti. Jos ruokana oli sienisalaattia, saattoi opettajan välitunti kulua rohkaistessa oppilaita ottamaan vielä yhden lusikallisen. Koulun vieressä kulki pururata, jota käytettiin juoksemiseen ja hiihtämiseen. Ja sellainen siinä taitaa kulkea edelleenkin.
Nämä muistot eivät ole keksittyjä. Kaikki mitä kerroin, on ihan oikeasti tapahtunut. Oli kerran ekaluokkalainen Elisa, joka inhosi sienisalaattia, saattoi piiloutua opettajaa verhon taakse ja sai aloittaa koulupolkunsa samana päivänä, kun Kasakkamäen koulun historia alkoi. Elisa on minua tasan 10 vuotta vanhempi siskoni, ja vaikka samaisen Männistönrinteen juurella sijaitsevasta omakotitalosta vuonna 1995 lähdin itse koulumatkalleni, se polku ei johtanut tänne. Sen takia kerroin Elisan muistoista, vaikka minunkin alkukotini sijaitsee tässä aivan lähellä edelleen.
Arvoisa Kasakkamäen koulun oppilas,
sinun koulupolkusi on johtanut tänne, Kasakkamäen kouluun. Ole ylpeä omasta koulustasi, ja siitä reitistä, jota tänäänkin tänne kuljit. Luultavasti reitti on sama kuin eilen, ja ehkä sama kuin huomenna. Joku teistä on kulkenut reittiä pitkin vasta hetken, toiselle se on jo kuudes vuosi. Yhtä kaikki: koulumatkasta ja kouluajoista syntyvät merkitykselliset muistot, vaikka tosinaan koulunkäynti ei niin huvittaisikaan. Toiset muistot jäävät kirkkaiksi ja osa unohtuu, mutta ne muodostavat oman tarinasi.
Toivon, että tämä päivä on sinulle yhtä ikimuistoinen kuin Kasakkamäen koulun ensimmäinen koulupäivä oli niille oppilaille, jotka aloittivat sen tarinan 40 vuotta sitten – ja yhtä tärkeä kuin mitä koulu on ollut kaikille sen entisille, nykyisille ja tuleville oppilaille.
Koulun seinät ovat kuulleet monet naurut, oivallukset ja huoletkin. Se historia on arvokas. Ja jokainen teistä, tänään tässä salissa on osa sitä historiaa.
Päätän puheeni runoilija Mirkka Rekolan ajatukseen: ”Joku oli sinun tähtesi täällä, joku oli.” Ja tänään sinä, Kasakkamäen koululainen, olet täällä – tärkeänä osana tarinaa, josta joku sinun jälkeesi vielä kertoo.
Kiitos, kun saan tänään juhlia kanssanne.