Puheenvuoroni Lahden kaupunginvaltuuston kokouksessa 10.11.2025

Olemme tänään kuulleet jo monia veroja puolustavia – jopa niitä helliviä puheenvuoroja. Olemme kuulleet myös kritiikkiä meitä kokoomuslaisia kohtaan. Kaiken kuullun perusteella koin tarpeelliseksi tulla muistuttamaan, että vaikka kerätyillä veroilla tehdään paljon hyvää, liittyy niihin myös ilmeisiä haittoja. Jokainen kerätty ylimääräinen veroeuro vaikuttaa uhkaavasti työntekoon, yrittämiseen ja kasvuun.

Haluan lohduttaa ainakin itseäni tänään tehtävän päätöksen osalta sillä, että veronalennuksetkin ovat mahdollisia etenkin sitten, kun toivottavasti saamme näillä jo käynnissä olevilla ja tulevilla kirvelevilläkin toimilla talouden tasapainoon ja investoinnit vetämään.

Tänään pohjaesityksen vastaiset puheenvuorot eivät ole juuri tarjonneet vaihtoehtoja, eivätkä puheenvuoroja pitäneet suut ole tarjonneet niitä aiemminkaan esimerkiksi poliittisten ryhmien välisten neuvotteluiden aikaan. Kunpa voisimmekin kuroa 15,5 miljoonaa kasaan muilla kuin veronkorotuksen keinoin! 

Lahden talous on saatava kuntoon, ja vastuu tarkoittaa myös sitä, että vaikeina aikoina jokaisen on kannettava oma osansa. Tällä kertaa se nähtävästi tarkoittaa sitä, että joudumme korottamaan veroja, niin sielua repivää kuin se meille kokoomuslaisille onkin. Teemme sen kuitenkin yhteistyötä vaalien ja toivottavasti osaamme tehdä sen viisaasti – tavalla, joka ei liiaksi tukahduta kasvua eikä työnteon kannustimia.

Ja lopuksi muistutan: kun teemme talouden leikkauksia, myös veronkorotus on leikkaus – se on aina leikkaus ihmisen lompakossa tai pankkitilillä. Siksi jokainen korotus on punnittava tarkkaan, ja sen on vietävä Lahtea eteenpäin, ei taaksepäin. Tähän eteenpäin vievään eetokseen olen itse mitä suurimmassa määrin sitoutunut.